RS Motorsport kilpailee valikoidusti kaudella 2022

Kilpailukalenteri kaudelle 2022:

  • 14.-15.01.2022: Arctic Lapland Ralli, Rovaniemi
  • 04.-05.02.2022: SM Riihimäki Ralli
  • 09.-10.09.2022: 1000 Lakes Rally, Jyväskylä
  • 01.10.2022: Rantaralli, Naantali

Uutisarkisto

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomen MM-rallin yhteydessä ajettava perinteikäs Vetomies kilpailu ajetaan tänä vuonna pidempänä ns. kaksipäiväisenä versiona. Espoolainen rallikonkari Timo Rintanen starttaa kilpailuun nykyään Rallin MM- ja SM-sarjoissa voitoista ajavan Lauri Joonan entisellä Ford Fiesta v1600 autolla. Auton huollosta vastaa jälleen TS- Motorsport Tero Syvänoro huoltojoukkoineen. Lähes vuoden kestäneen ajotauon päättävä Rintanen hakee menestystä uuden kartanlukijansa kanssa.

- Rikkonaisen kauden 2022 ja sitä seuranneen lähes vuoden mittaisen ajotauon jälkeen tuntuu hyvältä palata rakastamansa urheilumuodon pariin ja mikäs sen parempi paikka päättää kilpailutauko kuin rallimaailman henkisen kodin eli Jyväskylän ympäristössä sijaitsevilla erikoiskokeilla. Uusi auto ja uusi kartanlukija tuo myös oman lisänsä asiaan ja vaikka metriäkään en ole vielä autolla ajanut niin luottavaisena suunnitelmaa vien eteenpäin. On kiva lähteä kilpailuun kun on ammattilaiset huoltomiehinä ja asianmukainen motorhome huoltoautona, Rintanen kertoo.

- Olen aikaisemmin kaksi kertaa kilpaillut Vetomies rallissa. Vuonna 2015 olin toiseksi nopein ja seuraavana vuonna 2016 nopein v1600 autolla ajanut kilpailija. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä hakemaan kolmatta palkintokorokesijoitusta Uuraisten Urheiluautoilijoita edustavan Tiina Tannerin kanssa. Hän on ollut minulla testeissä kartturina, joten suinkaan täysin uusi meidän yhteistyömme ei ole. Tiina on kokenut kartanlukija ja uskon, että löydämme hyvän rytmin niin nuotitukseen kuin itse kilpailuun. Vetomieskisan nuotitukseen tulee kunnolla keskittyä, koska kokemuksesta tiedän, miten pienestä voi olla kiinni. Esimerkiksi vuonna 2015 Ouninpohjassa nelosenvauhdista lennettiin nypyltä suoraan kyljelleen ojaan ja liuttiin pitkin ojanpohjaa kunnes auto hyppäsi kaikeksi onneksi takaisin tielle. Siinä oli oikeasti ison vahingon ainekset olemassa Rintanen muistelee.

Vetomies ralli sisältää yhdeksän erikoiskoetta ja yhteensä 132,99 erikoiskoekilometriä. Ralli starttaa perjantaina 4.8.2023 klo 9 ja maaliin kilpailijoita odotellaan Jyväskylän Palviljongin maalilavalle lauantaina 4.8.2023 klo 16.


Syksyn viimeinen ralli eli Kasitien Katsastus Rantaralli ajettiin Timpan entisillä kotiseuduilla. Mynämäen ja Vehmaan ympäristössä ajettu ralli käsitti yhteensä kuusi (6) erikoiskoetta.

Kilpailupäivä aukesi vesisateen merkeissä joka herätti vähän kysymystä, että mihin kuntoon tiet menevät. Kuitenkin pelko oli turhaa, reitin erikoiskokeiksi oli valittu tiet jotka kestivät erittäin hyvin.

Timppa ja Mika ajoivat nuottiluokassa ja tällä kertaa tarkistettiin kaikkien erikoiskokeiden nuotit kolme kertaa.

Heti aamun avauserikoiskokeella pito oli todella vaihteleva, välillä tuntui että rengas piti todella hyvin ja toisissa kohdissa oli yllättävän liukasta. Sama jatkui osittain vielä kakkoserikoiskokeellakin mutta enne taukoa ajettu kolmoserikoiskoe oli pidollisesti hyvinkin tasainen.

Vaikka Timppa olikin päättänyt edelleen jatkaa etuvedon opettelua, jostain vain nyt tuli vauhtia enemmän ajamiseen kun ennen, kun aloimme pääsemään jo erikoiskoke ajoissa vähän edes alueelle.

Tauon jälkeen ajettiin alueen yksi tunnetuimmista erikoiskokeista Seijainen, johon koitettiin vähän puristaa hyvää aikaa, olihan erikoiskoe aika tuttu mutta ei näin päin ajettuna kun Seijainen ajettiin tällä kertaa.

Nyt kun ajettiin Seijainen niin sanotusti ylhäältä alas on pakko myöntää etten ole Seijasita ajanut näin päin kisassa kun kerran aikaisemmin ja silloinkin pimeässä ja hirveässä sumussa.

Saimme kyllä mielestäni Seijaisiin hyvän erikoiskoe suorituksen mutta maalilipulta sitten lipsahti kun Citikka lähti ensin luisuun ja käänsi salaman-nopeasti keulan toiseen suuntaan ihan kuin luisussa olisimme tökänneet johonkin ja niin mentiin sitten keula edellä syvää veto-ojaan ja siitä katolleen.

Tilanteesta selvittiin auton kosmeettisilla vaurioilla ja kun kaikki tuntui toimivan ja katsojat sai auton nopeasti pyörilleen niin päätimme jatkaa matkaa eteenpäin.

Seuraavalla eli viitoserikoiskokeella oli aika arvelluttava tunnelma, kun kaadon jälkeen ei voi koskaan tietää onko autossa kaikki asiat kunnossa. Alku tuli kuitenkin ihan vauhdikkasti kunnes noin 600m lähdöstä oltiin taas aivan rajalla ettei Citikka poistunut metsään joskin kun muistin pitää kaasun pohjassa, tilanteesta selvittiin sikähdyksellä.

Pian kuitenkin huomattiin ettei kaikki ollut ihan kunnossa joten tulimme niin sanottua tasatahtia maaliin ja sama toistui päivän viimeisellä erikoiskokeella jossa riskejä vältelle ajoimme vain tasaista suoritusta että auto saatiin kaiken jälkeen kuitenkin suht ehjänä maaliin.

Tämä oli nyt tämän vuoden viimeinen kilpailu ja nyt mietitään tulevaa.

Nähdäänkö meidät talevella mukana, se ei ole oikeastaan meistä kiinni vaan ihan yleisestä tilanteesta, ralli kun on vain harrastus ja kun senkin kulut yhdessä elämisen kulujen kanssa nyt vain nousee, nähtäväksi jää, mitä ensivuonna ajetaan.









RS Motorsportin kisaviikonloppu perinteikkäässä "Tuhansien Järvien Rallissa" ei alkanut mitenkään mukavissa merkeissä kun Timpalle kävi nuottiauton tankkauksessa vahinko; Diesel Volvon tankkiin meni vahingossa 15 litraa bensaa, josta diesel-auto ei varmasti olisi pitänyt.

Näin pojat joutuivat tilaamaan hinurin paikalle ja auto vietiin korjaamolle jossa tyhjennettiin polttoainetankki ja liikkeelle päästiin Seppälänkankaalta vasta klo 17 aikaan. Näin ollen tärkeää nuotitusaikaa oli menetetty tässä vaiheessa jo puolitoista tuntia + se aika vielä ennen kun olimme ensimmäisen pikataipaleen lähdössä nuottivihko ja kynät valmiina.

Näin tehtiin pikainen päätös ettemme tarkista alkupätkistä tehtyjä nuotteja ollenkaan vaan pääasia on se että saadaan erikoiskokeet paperille.

Kaikkien viiden erikoiskokeen nuotit saatiin kuitenkin annetun ajan puitteissa nuotitettua ja kahden viimeisen erikoiskeen nuotit ehdittiin vielä tarkastaa ennen pimeän tuloa.

Siinä kyllä kävi kesken nuotituksen mielessä että miten kukaan ehtii kaikkia erikoiskokeita nuotittaa ja jokaista vielä tarkastaa kun katsoi kartasta välimatkoja kun joutuu tekemään aina lenkin takaisin erikoiskokeen lähtöön, sen verran tiukan nuotitusajan oli kilpailun järjestäjä kilpailijoille asettanut.

Viikonlopun kilpailun lähtökohdaksi asetimme treenaamisen ja kilpa-ajamisen unohdimme kokonaisuudessan.

Edessä oli Timpalle vieraiden asioiden opettelua etuvetoisella kuten ratin käyttö ajaessa sekä vasemmanjalan käyttö jarrulla ajon aikana.

Se, että kolmen ensimmäisen erikoiskokeen nuotit oli jäänyt tarkastamatta asetti vähän hämmenystä kun jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella huomattiin että kyllä nuotit pitäisi aina tarkastaa, muuten saattaa tulla kallista nuottivirheen takia.

Viimeisellä erikoiskokeella oli jo vähän (liikaakin) vauhtia. Matka hetkellisesti päättyi Timpan tekemään ajovirheeseen ja niin kilpailun päätöserikoiskokeen ensimmäisessä risteyksessä Citikka pysähty ojaan. Kuitenkin matka pääsi silti jatkumaan vasen etutukivarsi ja raidetanko vääntynerenä, joten auto oli aika veikeä ajaa kun pyörät oli pahasti harituksella.

Toki muitakin asioita oli opittavana ja paljon matkalla opittiinkiin kun jokaisella erikoiskeella koitettiin erilaisia asioita.

Mutta yksi on nyt varmaa, paljon tarvitaan lisää ajokilometrejä jotta ajamisen rohkeutta saadaan lisää ja vauhtia sen myötä, on selvää että pitkät ajotauot eivät ole yhtään auttaneet asiaa mutta matka jatkuu, katsotaan nyt kun saadaan Citikka vielä tutummaksi ja opitaan etuvedon niksejä lisää.

Seuraavaksi treenit jatkuu Mynämäen lähiympäristössä ajettavassa Rantarallissa lokakuun alussa Timpan entisellä kotiseuduilla, joskin kotikenttäedusta ei ole nyt mitään etua koska meille kisa tulee olemaan vain treenaamista, sijoituksista ja kelloajoista ei nyt välitetä.
Vuosi sitten RS Motorsportin Timppa Rintanen sai ystäviltään ehdotuksen lähteä seikkailemaan perinteikkääseen lumiteiden Grand Prixiin eli Rovaniemen Arctic Lapland Ralliin. Koska nopeat liikkeet ovat aina näyttäviä niin lopulta lyhyessä ajassa hän rakensi projektin nollasta toteutukseen. Kuitenkin ensiksi uusi etuvetoinen auto ei totellut kuljettajaansa toivotulla tavalla ja kilpailua edeltäneet testit päättyivät syvään ojaan. Sitten seikkailu päättyi jo sen kolmannella erikoiskokeella kun Kaihuavaarassa rytky rikkoi kartturin selän ja terveydellisistä syistä RS Motorsport oli pakotettu jättämään etuvetoisella autolla ajettu debyyttikilpailu kesken.

Talven toisestakaan kilpailusta ei jäänyt isosti kerrottavaa kun äärimmäisen hankalat talviolosuhteet aiheutti luottamuksen puutetta kilpailutoimintaan ja vaikka kartanlukija Mika Kauppinen teki virheetöntä työtä niin tulos ei ollut toivottu. Talvikauden päätteeksi RS Motorsport laittoi mietintämyssyn päähän mollivoittoisen vauhdin parantamiseksi.

Nyt seitsemän kuukautta myöhemmin hiljaiselo päättyy syyskuun toisena viikonloppuna jyvässeudulla ajettavassa periteikkäässä 1000 Lakes Rallyssä. Edellisen kerran Timppa Rintanen taituroi Suomen MM-rallista tutuilla erikoiskokeila vuonna 2014 napaten takavetoisella v1600 BMW-autolla luokkansa palkintokorokkeen alimman sijan.

- On hienoa jatkaa kilpailutoimintaa Maailman parhaimmilla sorateillä ja vielä kun kilpailukeskus on legendaarisessa Hotelli Laajavuoressa niin kyllä tässä jo nyt aitoa 1980-luvun tuntua on ilmassa. Luvassa on varmasti hieno ja muistorikas seuraava oppitunti etuvetoisella Citroen C2 v1600 autollani. Lisäksi kun kilpailun reitti kiertelee kartanlukijani Mika Kauppisen kotiseudulla niin uskosin hänen tietuntemuksen auttavan meitä myös kilpailua edeltävässä nuotituksessa, Rintanen pohtii tulevaa.

Valmistautuminen kilpailukauteen 2023

Kuluneella kilpailukaudella Rintasen piti ajaa Ralli SM-mitalista kartanlukija Janette Styfin kanssa. Kuitenkin kun hän Tunturirallin rytkyssä rikkoi selkänsä ja joutui pitkälle sairauslomalle niin samalla kariutui myös RS Motorsportin yhteiset haaveet. Kuitenkin nyt katse on jälleen Ralli SM-mitalissa kun kausi 2023 starttaa jälleen perinteikkäästä Arctic Lapland Rallista.

- Vuoden takaisesta kokemusta rikkaampana päätin aloittaa valmistautumisen ajoissa. Se onkin jo kantanut hedelmää ja näin minulla on auto, renkaat, majoitukset yms valmiina. Lisäksi nyt syksyn aikana ajan testikilpailuja alle ja näin pyrin saamaan huomattavasti paremmat lähtökohdat sarjaan kuin vuosi sitten. Toivotaan myös, että talviset kelit tulisivat ajoissa ja siten saisin alle testikilometrejä myös lumella, Rintanen suunnittelee.

1000 Lakes Rally ajetaan lauantaina 10.9.2022.


Aikaisemmin tammikuussa Arctic Lapland Rallissa kartanlukija Janette Styf sai erikoiskokeella kovan iskun selkäänsä ja sen myötä Timo Rintasen autokunta oli pakotettu jättämään kilpailu kesken. Näin kolme viikkoa myöhemmin Riihimäellä ajettuun Ralli SM-sarja toiseen osakilpailuun kartanlukijan paikalle hyppäsi Laukaan Moottorimiehiä edustava Mika Kauppinen.

Citroen C2 VTS v1600 ns. vakioautolla kilpailussa ajanut kaksikko kohtasi murheita jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta kun auton kypäräpuhelimet mykistyivät ensimmäisen siirtymäosuuden aikana. Vaikka Timo ja Mika kaikkensa yrittivät saada järjestelmää toimintaan, oli avauserikoiskoe ajettava ilman puheyhteyttä toisiinsa. Erikoiskokeen jälkeen syylliseksi paljastui ns. markan vika eli kypäräpuhelimissa ollut virraton patteri.

- Kieltämättä avauserikoiskokeen jälkeen henkinen stressi oli sanoin kuvaamatonta. Lähdin ralliin siviilielämän murheiden sävyttämänä, koska juuri ennen kilpailua olin saanut ikävän päätöksen liittyen lapseni huoltajuusasioihin. Lisäksi kun vielä ensimmäisen erikoiskokeen siirtymällä kypäräpuhelimet lakkasivat toimimasta niin eihän siitä kilvanajosta sitten mitään tullut kun en kartanlukijaani kuullut ollenkaan, ongelmien kanssa paininut Rintanen kertoo.

- Kilpailun järjestäjä oli laatinut erittäin haastavan rallireitin ja kun siihen lisättiin oikein talviset olosuhteet niin kilvanajosta ei oikein tullut yhtään mitään. Ajoimme aivan liian ns. varman päälle emmekä siten pystyneet kanssakilpailijoitamme juurikaan haastamaan. Näin ollen tultiin kahdeksan pikataivalta ja niiden 100 erikoiskoekilometriä täysi edellä menneiden ajouria pitkin. Sen myötä luokkamme kymmenes sija oli pettymys vaikkakin se toi meille neljä arvokasta Ralli SM-pistettä, Rintanen jatkaa.

Ralli SM5-luokan voittoon ajoi, Arctic Lapland Rallin tapaana Leevi Lassila, joka kiersi rallireitin 11,3 sekuntia toiseksi korkeimmat pisteet napannutta Jere Pensasta nopeammin. Sarjan kolmas ja talvikauden viimeinen SM-ralli ajetaan maaliskuun alussa Kuopion ympäristössä.

Lopputulokset Auto Sorsa SM-ralli, Riihimäki 5.2.2022: SM5-luokka, Top-3:
1. Leevi Lassila & Arto Ala-Kokkila, Ford Fiesta 1,6, 1:08:49,0
2. Jere Pensas & Jouni Saarijärvi, Ford Fiesta, +11,3s
3. Miko Kiminki & Teemu Neuvonen, Ford Fiesta, +47,9s
---
10. Timo Rintanen & Mika Kauppinen, Citroen C2 VTS, +14:38,8s

Ralli SM-pisteet 2022, 2/7 osakilpailua, SM5-luokka:
1. Leevi Lassila, 59p
2. Jere Pensas, 43p
3. Miko Kiminki, 35p
---
13. Timo Rintanen, 4p


Jo vuonna 1981 ensimmäisen rallikilpailunsa ajanut Timo Rintanen debytoi 42-vuotta myöhemmin perinteikkäässä Arctic Lapland rallissa. Järjestyksessään 57. kerran ajettuun ”Tunturiralliin” hän starttasi Citroen C2 v1600 autolla kartanlukijansa Janette Styfin kanssa.

”Lumiteiden Grand Prix” -kilpailuun kaksikon matka starttasi nuottiauton korjauksella; Motonetkorjaamo Rovaniemen avustuksella auton takajarrusatula saatii kuntoon ja näin yli 220 erikoiskoekilometrin mittaisen kilpailun tiestö alkoi piirtyä Styfin nuottivihkoihin.

– Yhteistyömme alkoi hedelmällisesti; Minä kuvasin tiestöä tottumaani malliin ja Janette toi siihen omaa näkemystään. Näin sain kehitettyä nuotteja kuvaamaan tiestöä entistä paremmin kuten esimerkiksi mutkan muotoja ja vauhtiluokkia sekä muita tärkeitä tien havainnollistamiseen liittyviä asioita, kiitteli Rintanen Styfin tuomaa kokemusta.

Kilpailun avauspäivän ensimmäiselle viidelle erikoiskokeelle RS Motorsportin kilpailijapari starttasi vain noin 20 testikilometrin kokemuksella. Näin Aittajärven erikoiskoe sujui autoon ja sen ominaisuuksiin tutustuen.

Kuitenkin paikoin jo huonoon kuntoon mennyt 22 kilometrin mittainen erikoiskoe osoitti Napapiirillä ajetun kilpailun poikkeuksellisen luonteen; Vauhtikilpailun lisäksi Tunturiralli on vakioautoille myös selvitymiskilpailu.

– Aittajärvellä kilpuri osui muutamiin rytkyihin todella lujaa ja sen myötä alkoi kuulumaan kolinaa, joka maalia kohden voimistui. Maalilipun jälkeen tarkastettiin autoa ja todettiin, että pakoputki oli väänynyt ja se hakkasi auton pohjaa vasten. Lisäksi takaiskunvaimentimien unibalit olivat niin väljät, että kolina kasvoi kilpailun toisella eli Mäntyvaaran yleisöerikoiskokeella, Rintanen kertoo.

Huoltotauon jälkeen kaksikon matka jatkui kohti Kaihuavaaran erikoskoetta. Revontulien loisteessa ajettu pikataival koitui kartanlukija Janette Styfin kohtaloksi.

– Tiesimme, että edessä on vaihtelevaa tiestöä sekä teräviä rytkyjä. Ei siinä kauaa erikoiskoetta ehditty ajaa kun nopeavauhtisessa notkossa auto sai kovan iskun siellä vaanineesta rytkystä. Koska iskarit pohjasivat niin osuma tuli penkeistä niin kovaa läpi, että Janette loukkasi selkänsä, Rintanen kertoo.

– Maalissa yhdessä todettiin, että yritetään ajaa kaksi jäljellä olevaa erikoiskoetta ns. varman päälle ja rytkyjä väistellen. Kuitenkin yltynyt kipu pakotti Janeten lähtemään lääkärin pakeille viidennen erikoiskokeen jälkeen huoltoparkista. Koska lähtölupaa hän ei enää lauantaille saanut niin olimme pakotettuja keskeyttämään tämän seikkailun, Ritnanen jatkaa.

Viimeiset vuodet takavetoisella autolla ajanut Rintanen sai Tunturirallista oppia niin nuotteihin kuin etuvetoiseen autoon sekä ennen kaikkea perinteikkään Arctic Lapland Rallin erittäin vaativaan tiestöön.

– Nyt toivotaan, että Janette paranee pikaisesti ja pääsemme jatkamaan yhteistä kilpailutoimintaa.

Lopputulokset Arctic Lapland Ralli 2022, SM5-luokka, Top-3: 1. Leevi Lassila & Arto Ala-Kokkila, Ford Fiesta 1,6, 2:20:55,4 2. Jere Pensas & Jouni Saarijärvi, Ford Fiesta, +1,26,9s 3. Miko Kiminki & Teemu Neuvonen, Ford Fiesta, +3,36,3s — kesk. Timo Rintanen & Janette Styf, Citroen C2 v1600, terveydelliset syyt
Ralli SM-sarjan avaava kaksipäiväinen 57. Arctic Lapland Rally sisältää yli 200 erikoiskoekilometriä, joista noin neljäsosa on kaikille kilpailijoille uutta latua.

Ounasvaaran yleisöerikoiskoe palaa pitkän tauon jälkeen mukaan ralliin. Se on hurja erikoiskoe, jossa kilpailijat ajavat näyttävää Ounasvaaran rinnettä alas. Näin niin kilpailijat kuin myös katsojat pääsevät kokemaan paljon jännittävää ralliviihdettä.

RS Motorsport Timo Rintanen ja kartanlukija Janette Styf ovat mukana kauden aloittavassa ja suurta suosiota nauttivassa ”Tunturirallissa”.

Timo Rintasen neljän vuoden ajotauko päättyy ja nyt viereen istuu uusi kartanlukija Janette Styf, joka lukee nuotteja pitkällä kartturin kokemuksella.

Kartanlukijan vaihdos, uusi auto ja jopa auton vetotapa (etuveto) ovat kaikki Timo Rintaselle uusia asioita kuten myös koko Arctic Lapland Rally, jossa Rintanen ei ole ollut mukana kilpailijana koskaan ennen.

– Täytyy myöntää, että kun nyt on katsottu incar videoita Tunturin eri pikataipaleilta, huimaa on meno mutta pelko pois, se ajetaan mitä osataan toteaa Timppa ennen kilpailua. – Kyllä tästä tulee varmasti hieno matka ja kokemus, Rintanen jatkaa.

Timpan ajamisen perusta on tasaisuus ja varmuus turhia riskejä vältellen

Timo Rintanen

Timpan ajamisen perusta on tasaisuus ja varmuus turhia riskejä vältellen.

Timo Rintasen kilpailutoiminnan pääpaino on aina ollut nuottikisoissa ja muutenkin enemmän juuri samanlaisten kilpailujen ajamisessa kun nyt kaudella 2022 tullaan ajamaan.

Vakioauto on tuttu työkalu kun vuosina 2015 ja 2016 hän Vetomies ralleissa mittasi paremmuuttaan silloisen vakikartturinsa Harri Petterssonin kanssa.

Vuonna 2015 ensimmäisessä Vetomieskisassa meinasi ajaminen jäädä Ouninpohjaan kun nelosen vauhdista nypyltä BMW karkasi suoraan ojaan ja liukui kyljellään siellä pitkän matkaa. Jokin isompi onni oli tapahtumassa kun bemari hyppäsikin takaisin tielle ja matka jatkui.

Takana on niin paljon autourheilun kilometrejä että ne ovat varmasti opettaneet ralliautoilun ajamisen todellisuuden, jossa yksittäiset erikoiskoeajat eivät ole pelin ratkaisu vaan tasaisuuden kautta pääsy maali aikatarkastusasemalle, vasta silloin on nimi tulosluettelossa.

Janette Styf

Kipinä moottoriurheiluun on aikoinaan lähtenyt autourheilevan perheen parista kun Janeten setä aktiivisesti kilpaili 1980-luvun lopusta aina Suomen MM-rallin vuoden 1995 kaatoon saakka. Janette oli tuolloin isänsä kanssa huollossa kunnes vuonna 2003 hän istahti ensimmäisen kerran kartanlukijaksi F-Cup rallisarjassa.

SM-tason kartanlukijana hän on toiminut vuodesta 2012 lähtien. Menestys niin F-Cup kuin Historic ralleissa johti lopulta uran parhaimpaan saavutukseen: luokkavoitto vuoden 2015 EM-Historic Vltava rallissa. Nyt hän hakee menestystä Timo Rintasen kanssa Rallin SM-sarjasta.

Kilpailukalusto

  • Auto: Citroen C2 v1600
  • Teho: n. 140 hv
  • Renkaat: 15″ Pirelli
  • Huoltopalvelut: TS-Motorsport

Starttaa mukaan!

Starttaa mukaan

Lähde mukaan vauhdikkaaseen kilpailukauteemme! Tukijaksi pääset edullisesti  85-200 € summalla!

Lähtemällä mukaan vain tukijaksi, saat nimesi ralliauton kattoon sijoitettavaan nimilistaukseen ja sama listaus julkaistaan myös nettisivuilla.

Lisäksi olet mukana arvonnassa, jossa 32 henkilöä pääsee mukaan Saukkolan ralli ajoharjoittelukeskukseen järjestettävään autourheilupäivään.

Järjestämme kauden lopussa Saukkolassa kaksipäiväisen autourheilutapahtuman, jossa pääset myös itse ajamaan. Yhteen päivään otamme mukaan kerralla 16 vierasta.

Rallitapahtumaamme isännöi Suomen kuuluisin stuntman Crazy Mike, joka tuo paikalle TV:stä tutun Show Ford Focuksen. Tällä autolla muodostamme paikallaolijoista joukkueet ja pääsette itse näyttämään taitojanne, kun toinen ohjaa ja toinen huolehtii kaasusta, jarrusta, vaihteista jne.

Jokainen vieraamme pääsee myös Saukkolan varsinaiselle erikoiskokeelle kartanlukijaksi autoon, josta jää ikimuistoiset fiilikset, kun Crazy Mike kyyditsee vieraita Rallycross Jaguarilla, jossa lähes 400 hevosvoimainen moottori antaa todellista vauhdin huumaa.

Paikalla tulee olemaan muutakin yllättävää ja kuka tietää jos vaikka vähän julkkiksiakin vilahtaisi paikalla.

Mukaan lähteminen on helppoa!

Lähetä yhteystietosi ja summa millä haluat tukea osoitteeseen info@rsmotorport.fi

Laskutamme yhteistyön vasta kilpailukauden 2022 lopussa, vain hetkeä ennen kun arvomme autourheilupäivään mukaan pääsevät tukijamme.

Erikseen neuvoteltavat kokonaisuudet

Kun olette kiinnostuneita lähtemään mukaan yhteistyön kokonaisuudella jonka rakennamme kanssanne räätälöidysti, ota yhteyttä niin sovitaan tapaaminen.

Meillä on tarjota Teille useita eri vaihtoehtoja, joihin voimme yhdistää yhteistyötä auton osien maailmasta, TV- tuotannosta, asiakasajotilaisuuksia jne.

Rallin SM kauden 2022 osakilpailujen lisäksi tulemme olemaan mukana kauden aikana muissakin tapahtumissa ja messuilla ja kilpailukalenterimme tulee vielä laajenemaan kaudenmittaan.

Mukaan pyritään saamaan ainakin yksi kilpailu Ruotsissa.

Autourheilun ja yritysten välinen yhteistyö muodostuu aina täysin räätälöidysti ja niistä asioista, jotka voimme löytää yhteisiksi asioiksi, jotka antavat parhaan mahdollisen hyötysuhteen puolin ja toisin.

Mainittakoon että RS Motorsport on varmistanut Rallin SM sarjan 2022 toteutumisen mm, vara-autolla, jos vaikka jossakin kilpailussa sattuisi kalustovahinkoja.

Me olemme valmiina, joten tuo yrityksesi mukaan, tehdään yhdessä hieno yhteistyö.

Asiakastilaisuudet

Asiakastilaisuudet ralliautoilun parissa on hauskoja sekä tykättyjä tilaisuuksia, koska vauhdissa on aina mukana jännitystä.

Asiakastilaisuus on päivä, joka voidaan toteuttaa pelkästään autourheilun eri osa-alueista, kun mukana on ralliauton kartturin paikalla ajokyyditystä oikealla rallierikoiskokeella, show autolla taitoajoa jne.

Voitte yhdistää asiakastilaisuuteen mukaan yrityksenne omia asioita kuten henkilöstökoulutuksen tai asiakkaille suunnatun myyntipäivän tai sitten sitten voitte lähteä yhdessä vain rentoutumaan mukavan elämyspäivän merkeissä.

Kaikki tilaisuudet rakennetaan räätälöidysti.

Asiakasajopaikkana toimii mm. Saukkolan EK Lopella josta löytyy maukkaan aamiaisen lisäksi täydet lounaspalvelut, kokoustilat tarvittavalla kokoustekniikalla jne. Lue lisätietoja tapahtumapaikasta heidän FB-sivuiltaan.

Asiakastilaisuus voidaan toteuttaa periaatteessa missä päin Suomea tahansa, kun tarjolla on paikka missä tilaisuus voidaan järjestää turvallisesti suljetulla radalla tai tieosuudella ja alueelta löytyy riittävät tilat asiakastilaisuuden muille toiminnoille.

Oma TV omassa asiakastilaisuudessa.

Teemme näistä asiakastilaisuuksista Teille oman videon, joka editoidaan juuri Teidän yrityksenne tilaisuuden käsikirjoituksen mukaan.

TV kuvaukset tehdään aina niin, että mukana on haastatteluja, incar kuvaa ja koko kuvaustuotanto toteutetaan ammattitason kuvauskalustolla, näin Teille jää omien muistojen lisäksi aitoa TV kuvaa joka kertoo muiston jatkossa livenä.

RS Motorsportin ja sen kuljettaja Timo Rintasen voidaan sanoa syntyneen autourheilun keskellä!

Timon isä oli jo aktiivinen autourheilun harrastaja ja kilpailija autosuunnistuksessa. Hän on mm. yksi Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry:n perustajajäsenistä. Näin ”pakotetusti” myös Timoa ”ajatettiin” vauhtilajin pariin.

Nuoruuden motocross ja karting kokeilujen jälkeen viihdemaailman työt veivät 15-kesäisen Timon tiskijukaksi ja sen myötä työelämän puheammattilaisuus sai alkunsa kunnes vuonna 1981 Rintanen päätyi veljensä Jukan autolla ajamaan ensimmäisen kilpailunsa.

Kaksi vuotta myöhemmin Sunbeam IMP vaihtui omaan Ford Escort 1300 Sport autoon kunnes jälleen vuonna 1986 oli paluu Sunbeamin rattiin. Samana vuonna debyyttikilpailu Rallin Junioreiden SM-rallisarjassa sujui uuden auton myötä luokkansa kolmanneksi nopeinta vauhtia.

Kilpailukaudella 1987 hän nappasi Rallin Junioreiden SM-sarjan kahden ensimmäisen osakilpailun luokkavoitot ja oli kolmannessa toiseksi nopein. Talvikauden viimeisessä osakilpailussa hän oli yleiskilpailun kärkivauhdissa kunnes moottori antautui täystuhon arvoisesti. Talvikauden jälkeen Rintanen oli sarjassa kolmas. Kuitenkin sarja jäi kesken täysin tuhoutuneen moottorin rahoitusongelmien takia. Tämän seurauksena hän kaksi vuotta ajoi vain valikoituja kilpailuja.

Kaudella 1991 kilpailutoiminta sai rinnalle kilpailutapahtumien kuuluttamispalvelut, jotka laajensivat hänen juontotöiden palvelukokonaisuutta. Koska puheammattilaisuuden työtehtäviä oli runsaasti, ei aika enää riittänyt varsinaiseen kilpailutoimintaan.

Vuodesta 1985 lähtien Rintanen oli tehnyt paikallisradioille raportteja Sorateiden Grand Prixistä eli Tuhansien Järvien MM-rallista. Vuonna 1992 Yleisradio palkkasi Rintasen MM-rallin ralliradioryhmään, joka seuraavana vuonna laajeni TV-puolelle. Tästä alkoi myös Rintasen ja Yleisradion Urheiluruudun yhteistyö ja näin hän sai hyödyntää ammattitaitoaan TV-toimittajan töiden ja selostuksien parissa.

YLE:n kanssa sopimus jatkui kilpailukaudet 1993-1994. Kun vuonna 1995 Suomen MM-ralli oli vain etuvetoisten EM-osakilpailu, päätti Yleisradio televisioida kilpailun supistetulla tuotannolla ja näin Rintanen palasi Ralliradion toimittajaksi.

Seuraavien vuosien aikana Rintanen hoiti kuuluttajan työtehtäviä sadoissa autourheilun eri lajien kilpailuissa. Lisäksi useilla kansallisilla TV-kanavilla on nähty hänen toimittamiaan autourheilun ohjelmia.

TV- ja kilpailujen kuulutuspalvelujen lisäksi hän on toteuttanut ääni- ja valotekniikan tuotantopalveluja esim. Suomen kaikille moottoriradoille, Suomen yleisurheilun Eliittisarjaan, Kalevankisoihin, Porin Jazz:n jazzkadun yleisäänentoistoon, lukuisiin yritys- ym tilaisuuksiin yms. Myös Ruotsin laivojen AV-teknikkopalvelut ovat olleet hänen toimialaansa.

Kilpailukaudella 2012 kesällä alkoi jälleen sora lentämään kun Timpan velipoika tarjosi omaa autoaan. Naantalissa ajetun kilpailun seurauksena hän lopulta ajoi yhteensä 29 kilpailua takavetoisella v1600 BMW-autolla.

Kuvia aikaisemmilta kilpailukausilta